Eeva Kiuru pohtii sote-alan yt-tilannetta ammattilaisen kannalta. Hän muistelee omaa vastaavaa tilannetta kun työ lähti alta ja syntyi päätös tuotteistaa oma osaaminen palveluksi.
Sote-alan muutokset tulevat asiakkaideni kautta tosi lähelle. Moni joutuu miettimään elämässään uutta suuntaa, ja siihen liittyy monta tunnetta yhtä aikaa.
Huolta toimeentulosta, surua kutsumustyöstä luopumisesta, työn merkityksellisyyden pohtimista ja ehkä myös varovaista innostusta siitä, mitä uutta voisi olla edessä.
Mitä haluan tehdä seuraavaksi? Missä voisin käyttää osaamistani? Entä jos kokeilisinkin jotain omaa juttua?
Jollakin on jo pitkään ollut mielessä idea, jonka parissa haluaisi toimia enemmän. Joku vasta tunnustelee, millaisia vaihtoehtoja elämässä ja työuralla voisi olla.
Oman palvelun kehittäminen voi olla yksi mahdollinen suunta. Silti ajatus jännittää. Riittääkö mun osaaminen? Maksaisiko joku siitä? Mistä edes aloittaisin?
Olen kokenut nämä tunteet omakohtaisesti. Ne olivat vahvasti läsnä, kun 12 vuotta sitten aloin rakentaa omasta osaamisestani uutta palvelua.
Saamieni viestien (kiitos 🙏 ) ja seuraamieni keskusteluiden innoittamana aloin miettimään, voisinko tehdä jotain konkreettista, joka auttaisi vastaavassa tilanteessa olevia ihmisiä?
Miten sote-ammattilainen voisi tuotteistaa oman osaamisensa palveluksi?
Minulle tuli idea pienestä, käytännönläheistä Sote-tuotteistuskoulusta sote-osaajille, jotka haluavat ottaa ensimmäisen askeleen oman osaamisen paketoimisessa tuotteeksi tai palveluksi. Ei suurta uramuutosta kerralla, vaan rauhallisesti omaa osaamista tunnustellen ja kokeillen. Mikä osaamisessa voisi olla sellaista, mistä voisi olla hyötyä toisille? Minkälaisen tuotteen tai palvelun siitä voisi muotoilla?
En vielä tiedä, onko tällaiselle tarvetta. Siksi kysyn:
Olisiko sinulla kiinnostusta tällaiseen? Tai mikä mietityttää tai jännittää oman osaamisen paketoimisessa uudenlaiseksi tuotteeksi.
Teen kuten opetan eli kuuntelen tarpeet ja toiveet ja toteutan kurssin vasta sitten, jos siihen herää kiinnostusta.
Allaolevasta linkistä voit liittyä odotuslistalle, niin saat ensimmäisenä tietoa kun Sote-tuotteistuskoulu avautuu:
https://www.terveydeninnovaattorit.fi/odotuslista
Voit myös seurata Sote-tuotteistuskoulun rakentumista Instagramissa täällä: https://www.instagram.com/terveydeninnovaattorit/
